Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Julkilausuma Joroisten Demarit ry syyskokous 2022


Maakunnan tieverkko vaatii investointeja

Joroisten Demarit on tyytyväinen Marinin hallituksen aikaansaannoksiin. Hallituskausi on ollut erittäin poikkeuksellinen, ja hallitus on joutunut ratkomaan isoja kriisejä. Koronapandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ovat näkyneet meidän jokaisen arjessa.
Kriiseistä huolimatta Marinin hallitus on onnistunut työssään hyvin ja kyennyt tekemään merkittäviä uudistuksia, jotka ovat rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi, reilummaksi ja inhimillisemmäksi. Hallitus muun muassa toteutti jo vuosia vireillä olleen sote-uudistuksen.
Joroisten Demarit edellyttää, että kehitystyö hyvinvointialueilla takaa laadukkaat ja tasapuoliset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Tavoitteena tulee olla, että hoitoon pääsee entistä nopeammin ja matalan kynnyksen palvelut toimivat nykyistä paremmin.

Muita hallituksen merkittäviä tekoja ovat olleet perhevapaauudistus, oppivelvollisuuden laajentaminen eli käytännössä toisen asteen maksuton koulutus, seitsemän päivän hoitotakuu ja epäoikeudenmukaisen aktiivimallin purkaminen. Lisäksi hallitus on muun muassa keventänyt pieni- ja keskituloisten verotusta, alentanut varhaiskasvatusmaksuja, korottanut perusturvaa ja pienimpiä
eläkkeitä sekä lyhentänyt maksuhäiriömerkintöjen kestoa.

Suomessa on nyt satatuhatta työllistä enemmän kuin hallituskauden alussa. Työllisyysaste on ennätyskorkealla. Seuraavalle vaalikaudelle SDP on asettanut 80 prosentin työllisyystavoitteen. Tällä otetaan askeleita kohti täystyöllisyyttä, eli tilannetta, jossa työttömyys on pysyvästi alle viisi prosenttia.
Joroisten Demarit tervehtii kunnianhimoista tavoitetta ilolla, mutta samalla haluaa korostaa, että kokoaikatyöstä on saatava sellainen palkka, jolla tulee toimeen.

Energia on tulevan talven merkittävimpiä kysymyksiä. Meidän pitää Joroisissakin varautua siihen, että sähkönsaantiin liittyy tulevina kuukausina epävarmuuksia. Joroisten Demarit odottaa hallitukselta toimia, joilla varmistetaan, että kotitaloudet ja yritykset selviävät hankalien aikojen yli. On mahdollista, että sähkölaskujen kasvaessa tarvitaan lisää tukitoimia.

Pieniä risuja Joroisten Demarit antaa Marinin hallitukselle Pohjois-Savon unohtamisesta niin sanotussa Itä-Suomi-paketissa. Itä-Suomi saa valtion ensi vuoden budjetista lisätukea, jolla kompensoidaan Venäjän hyökkäyssodan taloudellisia vaikutuksia. Nämä tukimiljoonat valuivat suurelta osin maakunnan ulkopuolelle. Joroisten Demarit toivoo, että hallitus huomioi tämän tulevia
päätöksiä tehdessään. Esimerkiksi maakunnan tieverkko vaatii investointeja.
SDP:n puoluehallitus hyväksyi kokouksessaan tänä syksynä aktiivisen paikallis- toiminnan vision, joka on valmisteltu yhteistyössä piirien ja paikallisosastojen kanssa. Vision mukaan “SDP:n paikallistoiminta on vuonna 2027 osallistavaa, puoleensavetävää ja palkitsevaa”.

Joroisten Demarit ponnistelee tämän toteuttamiseksi ja panostaa uusien jäsenten hankintaan sekä heidän saamisekseen mukaan toimintaan.

Antti Mentula, Päivi Anias, Hannu Savolainen
Joroisten Demareiden julkilausumavaliokunta

Advertisement

Sari Järn Eduskuntaan !

Joroisten Demarit ry on syyskokouksessaan päättänyt tukea kansanedustajaksi joroislaista Sari Järniä. Järn teki tauon jälkeen paluun politiikkaan kesän 2021 kuntavaaleissa. Hänellä on aiempaa kokemusta eduskuntavaaleista 2000-luvun alkupuolelta. Järnin keskeisimmät vaaliteemat ovat elinvoimainen Itä-Suomi sekä hyvä ja turvallinen arki. Myös koulutus, haavoittavassa asemassa olevien tukeminen ja mielenterveyteen liittyvät asiat ovat Järnin sydäntä lähellä.
– Toimivat työmarkkinat ja työllisyyden vahvistaminen ovat elinvoiman tae. Myös yhteyksien pitää olla kunnossa: ihmisten, tavaran ja datan sujuva liikkuminen on avainasemassa. Tämä vaatii panostuksia muun muassa teihin, raiteisiin ja laajakaistoihin. Äskettäin Joroisiin saatu lentopaikkalupa tuo uudenlaisia mahdollisuuksia, Järn sanoo.
– Minulle hyvä ja turvallinen arki tarkoittaa sitä, että peruspalvelut ovat helposti saavutettavissa. Näin myös pienet kunnat ja syrjäseudut pysyvät asuttuina ja elinvoimaisina. Näinä vaikeina ja epävarmoina aikoina on entistä tärkeämpää, että kaikki pidetään mukana. On huolehdittava, että lapsiperheet ja pienituloiset eläkeläiset pärjäävät kasvavien kustannusten keskellä, hän jatkaa.
– Joroisten Demarit on vakuuttunut, että Sari on joroislaisille paras valinta. Hänestä myös Keski-Savo ja laajemminkin koko Itä-Suomi saa tarmokkaan ja aikaansaavan edunvalvojan. Joroisten Demarit kannustaakin joroislaisia sankoin joukoin asettumaan Sarin taakse, demariyhdistys kehottaa. Järniltä löytyy ratkaisevaa aennetta ja raudanlujaa välittämistä. Tietopalvelualan ammattilaisena Järnillä on kyky ottaa haltuun isojakin asiakokonaisuuksia – toisaalta hän on lämminhenkinen ihmisten ihminen.
Järn työskentelee TKI-asiantuntijana eli tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan parissa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Työssään hän on ollut mukana kehittämässä uudenlaista digitointikoulutusta sekä vastannut opiskelijoiden kouluttamisesta. Järn on monille tuttu myös Joroisten kirjastosta, jossa hänellä on virka kirjastonhoitajana. Vapaa-aikana hänet on voinut nähdä muun muassa kesäteatterin lavalla. Järn tunnetaan myös kirjailijana.
Järn on Joroisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Pohjois-Savon aluevaltuuston varavaltuutettu.
Hän on myös tuore kirkkovaltuutettu.
58-vuotiaan Järnin perheeseen kuuluu avopuoliso sekä kolme salukia. Aiemmasta liitosta hänellä on kolme aikuista lasta.

Kuntasi on Kotisi

Kuntasi on kotisi

Koti on paikka, jossa sinulla on hyvä olla. Turvasatama, jonne saapua. Sieltä löytyvät läheisimmät ihmissuhteet, lämpö, oma rauha, rakkaus ja sauna.

Näitä mietimme, kun loimme yhdessä tulevaan vaaliin slogania ja logoa. Me kaikki joroislaiset asumme suuressa yhteisessä talossa. Vahvan perustan rakennukselle luo hyvin toimiva kunnan hallinto, jonne virkamiesten lisäksi joka neljäs vuosi valitaan myös tavallisia joroislaisia mukaan. Valtaa on siis jälleen jaossa.

Tärkeintä ihmissuhteissa, kuten myös kunnan hallinnossa, on luottamus- haetaanhan luottamushenkilöitä. Luottamusta herättävät yhteen hiileen puhaltaminen, avoimuus, toisen ihmisen kunnioitus, kyky tehdä päätöksiä, joskus vaikeitakin. Luottamusta nakertavat ilkeämielinen kielenkäyttö, oman edun tavoittelu, asioiden salailu, selkään puukotus. Kun luottamus kerran menetetään, sitä on vaikea luoda uudelleen, mahdotonta se ei toki ole. 

Pitäisi pystyä aitoon dialogiin niin, että osataan oikeasti kuunnella ja ymmärtää toista. Dias=väliin, logos=tieto – jotta jotain ”syntyisi väliin”. 

Toimintatapojen lisäksi tarvitaan tietoa. Faktaa tulee olla rahasta, kunnan talouden pitää olla kunnossa, budjettikirjaa on osattava lukea Tästä ovat ansiokkaasti kirjoittaneet mm. Jorma Tuukkanen (JL 6.5.), Jari Toroi (JL 22.4.) ja Pauli Räisänen (JL 15.4., 29.4.). 

Hyvää analyysia oli myös Kari Otrasella ja Jouko Metsälällä (JL 15.4.) konsultin laatimasta leikkauslistasta. Itse olisin pitänyt vuodeosaston lakkautuksen työkalupakissa. Siitähän äänestettiin, ei vuodeosaston lakkauttamisesta. Harmi, että moni valtuutettu vaalien alla siirsi ikävän asian maakunnan päätettäväksi.

Emme nimittäin enää jatkossa päätä omista terveys- ja sosiaalipalveluista – näin kunnan rooli muuttuu merkittävästi soten mennessä maakuntaan. On ilmiselvää, että joroislaiset päättäjät yrittävät kynsin hampain pitää kiinni palveluiden pysymisestä lähellä, mutta maakunnissa mennään puoluepolitiikan mukaan, siellä ei valitettavasti ole Joroisten puoluetta.

Sen sijaan, että aika ajoin muistellaan niitä hyviä aikoja ja mollataan menneitä ja nykyisiäkin päättäjiä, focuksen tulisi olla tulevaisuudessa ja siinä, millainen onkaan tulevaisuuden kunta? Pääpaino on jatkossa varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa, kulttuurissa, kaavoituksessa, työpaikoissa ja kunnan kaikinpuolisen elinvoiman luomisessa. Näiden asioiden osaajia tarvitaan valtuustoon.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Ihalaisen vaalislogan on ” Uusi aika” ja se on totta. Kunnan tehtävät supistuvat, uusi valtuusto aloittaa, ja Jaakosta saamme uuden hyvän kunnanjohtajan. Valintaprosessista liikkuu kaikenlaisia salaliittoteorioita, joita en halua uskoa. Itse tosin olisin laittanut koko hakijakaartin soveltuvuustesteihin, joista Miia Variskin (JL 6.5.) kirjotti. Toisaalta mietin, että onko suurikin synti ponnistaa oman kylän pojasta kunnan johtoon? Joidenkin mielestä on. Kummallista.

Jännittäviä ja mielenkiintoisia aikoja elämme. Tiimimme on hyvällä sykkeellä menossa kohti kesäkuun kuntavaaleja. Äänestäkää, hyvät joroislaiset. Pidetään huolta kunnasta, kunta pitää huolta meistä.

Leea Oksiala

FM historian aineenopettaja

Kuntavaaliehdokas (Sdp)

Vanhenevat valtuustot

Tänään nousi kahvipöytäkeskusteluun kuntavaaliehdokkaiden korkea ikä, ammattiryhmistä suurimpana loistaa eläkeläinen. Sehän ei sinällään ole paha, kokemus ja aika tuo yleensä viisautta, mutta onko se parasta kuntakehitykselle?

Valtuustojen keski-iät ovat yleisesti kuntien väestön keski-ikää vanhempia. Päivän ajankohtaisasioiden lisäksi yksi suuri kuntien tavoite on kehittää kuntia ja parantaa niiden toimintakykyä tulevaisuudessa. Tehdä kuntaa tulevaisuuden kuntalaisille. Tämä yhtälö ei kuullosta kovin todelta.

Karkeasti jaettuna pikainen kierros kertoi, että alle viisikymppistä ei juuri kiinnosta, ei ehdokkuus, eikä edes äänestäminen. Yli viisikymppinen taas kokee, että äänestäminen on velvollisuus. Koska yleensä äänestetään samaa ikäluokkaa kuin itse ollaan, niin tämä johtaa pitkässä juoksussa siihen, että yhä vanhempi väestö äänestää yhä vanhemmat edustajat hoitamaan heille tärkeitä asioita. Tämähän ei ole pelkästään huono, mutta vaarana on se, että se tulevaisuus jää jalkoihin. Nuorten aikuisten ja keski-ikäisten parhaassa veronmaksu-iässä olevien ääni ei kuulu.

Tämän kevään kuntavaalitehtäväksi otankin nyt kaikkien kannustamisen uurnille ja haastan siihen myös muut. Jos et ole ennen äänestänyt, niin kesäkuussa olisi tilaisuus vaikuttaa, käytä sitä! Mahdollisimman laaja ja kattava äänestäjä joukko takaa meille optimaaliset edustajat ja se jos mikä on kunnan parhaaksi, nyt ja tulevaisuudessa.

Mitäpä mietin…. No sitä, että kesä on kauneimmillaan, mutta pinnan alla kytee jo ensi talven koitokset. Se on meinaan vaalikevät tulossa ja sitä kuumetta on jo ilmassa. Persut on niin hädissään, että satsaavat jo ison loven vaalibudjetistaan telkkariin yrittäessään saada edes ehdokkaita. Ja ei niitä ehdokkaita kuntapolitiikkaan pilvin pimein ole tyrkyllä muillakaan puolueilla. Kuntapolitiikka ei ole seksikästä, se kiinnostaa kyllä baarien kahvipöytä keskusteluissa, joissa kaikki asiat hoituisivat paremmin, mutta toimintaa se ei juuri synnytä,Ja rehellisesti on sanottava yhden kauden kokemuksella, että eihän se aina niin kivaa ole. Hyvää ei ole jaettu vuosiin, lähinnä vain etsitty keinoja supistaa kaikkea entisestään. Ja vaikka lähes kaikki tietävät mitä tarvittaisiin ja ymmärtävät ennakoinnin ja varhaisen puuttumisen edut ja vatvomisen haitat, niin hyvät aikeet raukeavat usein tulipalojen sammutteluun ja siihen, että selvittäisiin nyt just tästä hetkestä.Ikävimmältä on tuntunut se, että aina kun jonnekin annetaan jotain, niin se on jostain muualta, ehkä ihan yhtä tärkeästä pois.Mutta toisaalta olen kokenut mielenkiintoiseksi nähdä asioita monelta kantilta. Oikeassa oleminen muuttuu paljon vaikeammaksi, kun pitää huomioida muutkin näkökulmat kuin juuri se oma. Välillä on joutunut karvaasti toteamaan, että enemmistö on ollut väärässä ja senkin kanssa on vaan elettävä, unohdettava ja koitettava seuraavalla kerralla toimia ja perustella oma mielipiteensä paremmin. Demokratiassa kun jokainen saa itse päättää ja enemmistön mukaan mennäänMutta tähän ehdokasasiaan palatakseni, koska kuntapäättäjät käyttävät meidän kaikkien yhteisiä rahoja, on se kaikkien asia. Joroisissa valtuusto pienenee ensi vuonna ja työ ei ainakaan sillä vähene. Nyt jos koskaan meillä tarvitaan sitoutuneita ja osaavia tekijöitä. Erilaisia Ihmisiä, erilaisista elämäntilanteista. Osaamisesta se ei jää kellään kiinni, koska joka ainoa meistä kuntalaisista vauvasta vaariin, on palveluiden käyttäjä ja kokemusasiantuntija. Muu tekninen puoli on opittavissa, mutta intoa soisi löytyvän. Tarvitsemme ihmisiä, jotka tutustuvat oheismateriaaliin, selvittävät taustoja ja kuulostelevat kuntalaisten mielipiteistä. Pelkät kokouspalkkion nostelijat pitää nyt unohtaa. Aktiivisilla tekijöillä selvitään kyllä tulevista hankaluuksista, joita ihan taatusti riittää.Itse näen asin niin, että kuntabussia hoitavat ihmiset, eivät puolueet, mutta tosiasiassa kunnan asioiden hoitaminen on Suomessa puoluepolitiikkaa. Harva varmaan kaikista asioista on samaa mieltä, mutta jokaiselle löytyy varmasti sopiva ryhmä, minkä kautta vaikuttaa. Ja on toki myös mahdollista toimia sitoutumattomana, niin kuin itse olen saanut SDP:n riveissä tehdä. Eli sitä aattelin, että sinä, juuri sinä, jos pienikin kipinä syttyi päästä itse mukaan päättämään, miten kuntaamme rakennetaan ja yhteisiä rahojamme käytetään, niin ole yhteyksissä sinulle sopivaan ryhmään. Ehdokaslistoja pohditaan jo ja varmasti kaikki puolueet ottavat mielellään uusia tekijöitä riveihinsä.Nyt kerätään kasaan parasta A-ryhmää, jotta äänestäjät pääsevät keväällä valitsemaan ihan ykkösjoukkueen meille hommiin ja pitämään kuntarattaat liikkeessä👍